Sortavalan kaupunkilaiset / Urban dwellers

Hei taas. Tässä menikin etwaksen verran kauemmin kuin kuvittelin, mutta pitkä on postauskin. Kaksi pukua kahdella eri kielellä, ja kun kyseessä on ehkä onnistuneimmat tekemäni nuket, niin en totisesti aio säästellä sanoissa tai kuvissa.

Sorry for the last time, I solemnly swear I was up to no good, but now it is business as usual.

This will be a superlong posting, as I am going to introduce you two costumes instead of one. In two languages and lots of pictures, as I am very proud of these two.

Saanko esitellä, Salme ja Samuel Sortavalan kaupungista Laatokan rannalta. Yksi suosikkipaikkojani Karjalassa, muuten. Ihana pieni kaupunki jossa on paljonkin vanhaa vielä nähtävissä. Sortavalan Seurahuoneella toimivassa hotellissa majoittuminen oli myös viimeksi ekstrajännää: onko huone rempattu, ja jos on niin miltä osin? Sortavalassa meinasivat myös Karjalaiset Patsaskiipeilijät joutua pulaan. Ja tietenkin Laululavalla on monet kerrat testattu akustiikkaa Karjalaisten laululla.

Meet Salme and Samuel, from the Karelian urban wonderland of Sortavala. It lies at northwestern corner of lake Ladoga, and used to hold such wonders as teacher seminar and annual Song Festival. It is a pretty place, go and fall for it, especially in the summertime.

Naiset ekaks, koska se on klisee, ja koska Sortavalan pukua (tunnetaan myös Keski-Karjalan pukuna) olen himoinnut itselleni jo pitkään. Siinä on jotenkin kaikkea ja kaikki kohillaan.

Valkoinen palttinapaita, jonka kauluksessa ja röyhelöisissä hihansuissa on punaista kirjontaa. Halkio suljetaan hopeasoljella, joka on samaa mallia kuin monissa muissa karjalaisissa puvuissa, erityisesti miesten.

Hartiahuivi on valkoinen ja silkkinen, mitä on pakko purnata sen verran, että kun kuvamateriaalin pohjalta aloin pukua neuloa, niin kuvittelin huivin olevan vain osa paitaa. Työlään röyhelön (siltä se näytti) kaulukseen kudottuani aloin epäillä ja hain parempia kuvia. Huoh... Siitä on hetki kun olen Sortavalan puvun nähnyt livenä...

Sukat ovat valkoiset polvimittaiset ja kengät virkkasin mustina tällä kertaa, koska värjätty nahka oli hienompaa ja herraskaisempaa. Nyt ollaan sentään urbaanissa ympäristössä!

Hameen kutominen paransi hiukan traumoja, joita sain Seiskarin hamekangasta neuloessani... Selkeä mallikerta, vain neljä väriä... Ja lopputuloksesta tuli kyllä tosi kaunis, vaikka itse sanonkin.

Sortavalan puvun liivi on minusta ihana! Väri on kaunis, ja malliltaan se on myös vinkeä. Korostaa (tai tekee) vyötäröä ja pitkän mallisena toimii muodokkaammallakin kantajalla. Salmen liiviin pähkäilin tekotavan, jonka ansiosta en joutunut tekemään montaa palaa ja ompelemaan niitä yhteen mielenterveyden uhalla. Aloitin alareunasta niin suurella silmukkamäärällä että se kattoi liivin helman laskokset. Neuloin laskosten korkeuden verran ja sitten päättelin keskeltä neuletta viidestä eri kohtaa (okei, piti olla kuudesta, mutta kavennettava silmukkamäärä ei riittänyt) muutaman silmukan kustakin. Sitten vain seuraavalla kerroksella neuloin kaikki jäljellä olevat silmukat muina henkilöinä ja jatkoin liivintekoa. Viimeistelyvaiheessa kiinnitin nuo laskosten pohjukat parilla pistolla ja prässäsin tarkasti niin terävät laskokset kuin neuleeseen nyt voi olettaa saavansa.

Esiliinan juttu on puna-valkoinen hapsureunus, jonka pienen päänraavinnan jälkeen toteutin ihan oikeana (joskin melko pienenä) iskuhapsuna. Mies toiseksi käsipariksi ja koneompelulangan vahvuisesta kampavillasta vääntämään. Tuli sekin tekniikka opeteltua, ensi kerralla osaan sit jo heti.

Tasku oli tällä kertaa vähemmän tuskallinen kokemus kuin Antrean puvussa. Väreinä musta, punainen ja vaalea. Ja Salmen tasku on ihan oikea tasku, jonne voi laittaa pieniä asioita.

Sitten on neidon päähine, joka on melko hillityn kokoinen kaarimalli. Koristeena vihreät silkkinauhat ja kullankarvainen kaluunanauha. 

Salmen päähineen yritin ensin toteuttaa kultalangalla, mutta se näytti jotenkin mauttomalta ja väärältä, joten päädyin käyttämään tummankeltaista lankaa ja kirjomaan kaluunanauhan suoraan punaiselle pohjalle. 

Ladies first, because it is a cliché. And because Sortavala costume is one I have coveted for myself for a loong time.

Salme has long, white, linen shift with red embroidery at the neck and ruffled cuffs. Opening at the neck is fastened with the common silver brooch (same design, that many male costumes have). In the picture you can see it on the top of white (really silken) shawl. 

Funny thing about the shawl. I started making Salme´ s dress with some drawings as my reference, and interpreted it as a part of the shirt. I actually knitted a big, ruffled collar for the shirt and embroidered it before I realised my mistake... And this, boys and girls, is the reason we use multiple pictures and photos as a reference. Especially if it has been a long time since seeing the costume in real life...

Socks are white and knee high, and shoes are black, because it is more posh than undyed leather shoes. We are in a city here, mind you.

Skirt was a catharctic experience to knit, as my last struggle with striped skirt was Seiskari with a looong and seemingly illogical sequence of stripes. Simple pattern with four colours only was balm to my wounded soul, which hates weaving the yarn ends.

Vest is my favourite part of this costume. It has jolly shape (might give a waist even to me...) and wonderful deep green colour. It took some pondering, but finally I thought of a way to knit it all in one piece, folds and all. Sometimes I´ m so clever it makes me sick... I begun from the hem and cast on enough stitches for folds, then knitted 3 cm with them all. Then I cast off 5x4 stiches all in one row, in places where I wanted to make a fold (ok, there should be 6 folds, but again there is only so much one can do in this scale). Next row I just continued, ignoring the cast off places, with the lesser amount of stitches and did the rest of the vest magic as usual. Then a tweak here and there, sewing the folds neatly and some pressing. Voilá! We have a vest.

Apron is a basic white one, apart from the red and white fringe. After some thinking I used the real technique (and some hubbyish extra hands) to make a real fringe and just sew it on.

Pocket is a real, if tiny, pocket in red, black and tan.

Headpiece is again one of those Karelian high ones, like Raisa has in the previous post, but less ostentetious. Real one has gold brocade band, but using gold-coloured yarn made Selma look tad cheap and odd, so I used dark yellow instead and embroided the band on. Green bands are really silk, and they flow down the back. 

Note: this is a headgear for a maid. Married women and adults use a curious white headdress, that is a cross between veil and cap.

Siinä hän on!

Ta-dah! Curvy Salme really makes this costume look good.

Sitten on Samuel. Sortavala kaupunkina ratsasti muodin aallonharjalla, minkä huomaa erinomaisesti räätälöidystä takista, ja siitä että pitkät housut ovat syrjäyttäneet vanhemman polvihousumuodin. 

Housut olivat helppo homma, malliltaan samat kuin Kaukon, eli pitkät housut kapealla luukulla, oikeassa elämässä materiaalina kauniin vihreä verka. Paita on perusmallinen korkeine kauluksineen, mutta halkio suljetaankin nyörein eikä soljella, sillä kaulukset tuetaan pystyyn silkkiliinalla joka mallipuvussa on musta. Saatoin ihan vähän sooloilla siinä kohtaa, sillä musta huivi oli jotenkin tosi synkän näköinen... Päädyin käyttämään huiviin Salmen hameesta jäänyttä vaalean siniharmaata lankaa.

Sukat ja kengät ovat tyylikkään mustat.

Hattu muistuttaa Kaukon hattua, paitsi että se on vähän pienempi ja kuvultaan pyöreämpi. Enemmänkin ylikasvanut knalli kuin hormoonisilinteri.

Then we have Samuel. Note that urban Sortavala is on the very edge of fashion, as the costume has long trousers and well tailored jacket.

Trousers were easy, as was the basic white linen shirt with highish collars. Real costume has black silk scarf, but it looked so very somber I used light blue from Salme´ s skirt instead. Black is a recommendation only anyways... Scarf is used to fasten the neck and to hold the collar fashionably up.

Socks and shoes are black. Fashionably and tastefully.

Hat is a lot like the one Kauko has, except a bit smaller and rounder. Like an overgrown bowler hat really.

Niin. Ja sitten onkin liivi ja takki.

Liivin takakappale tehtiin monesti pellavasta tai muusta halvemmasta kankaasta, koska eihän sen ollut tarkoitus näkyä takin alta.

Ja se takki. Voi ristus... 

Onneksi ystävälläni on työn alla Sortavalan miesten puku, että sain käyttööni kuvia ohjeista joissa näkyi kunnolla takin leikkaus. Takin tekeminen vaati hikoilua, uhraamista kodin ja luonnon hengille, yksityiskohtien korostamista, prässäämistä, lisää uhreja ja lisää prässäämistä. Kyllä siitä sitten ihan kohtis tuli.

And then we have the vest and jacket. 

The backside of the vest is made from linen, as it is cheaper fabric than the more showy silks and wools, and no one is supposed to see it anyways under the jacket.

Jacket. Hooo boyyy, the jacket... As luck has it, a friend of mine is making the actual real costume and sent me some detailed pictures of the way the jacket is constructed. It is a beautiful piece of well-fitted tailoring in real life. So a nightmare for me. I managed to knit the body of the jacket in one piece, utilizing the technique I made up for Salme´ s vest. Then some blocking, black magic rituals, detailing and more blocking. It turned out pretty ok in the end.

Tässä näätte tarkat ja tieteelliset mittaustulokset ja muistiinpanot, joiden pohjalta toteutin neulomuksen käyttäen perinteistä Perstuntuma-metodia.

Here you can see the highly scientific and accurate method I use for planning and design. It´ s called Winging It.

 Mutta kyllä se onkin komia mies.

Well who´ s the dandiest of ´ em all?

Takki auki ja hattu rehvakkaasti takaraivolla.

They see me strollin´  ...

Nyt täytyy sanoa, että olen aika ylpeä tästä parivaljakosta.

I´ m pretty proud of these guys.

P.S. Raisa sai kenkänsä takaisin. Onneksi on vastuuntuntoisia ja huolehtivaisia työystäviä...

Raisa ja Raja-Karjala

Taas yksi kansallispukunukke ja pari muuta muuttujaa on pitänyt minut irti blogihommista. Ja nytkin laiskottaa niin, että postauksesta tulee yksikielinen. Maybe next time, my non-existent international fans... Too busy for two languages now.

Olen ymmärtänyt että Raja-Karjalan puku ei ole varsinaisesti kansallispuku, vaan pohjoisempana, Vienan alueella käytettyihin sarafaaneihin perustuva toisinto. Aiheesta lisää kannattaa lukea lisää Sojan blogista, kuten noin niinku ylipäätään kaikesta kansallispukuihin ja niiden tekemiseen liittyvästä.

Minä törmäsin henkilökohtaisesti Raja-Karjalaan ekaa kertaa kun odotin toista lastani ja mikään kansallispuku ei mennyt päälle. Työn puolesta piti kuitenkin edustaa ja onneksi ihanan pomoni kaapista löytyi hänen edesmenneen äitinsä Raja-Karjalan puku, joka on ihastuttavan armollinen ihan kaikille vartalotyypeille.

Suurin yllätys oli se, miten tyydyttävä kokemus se oli tyylitietoiselle puolelleni, koska puku oli juuri sitä sinistä joka tuo minun värini edukseen esille ja kuten todettu, malli oli ihastuttavan armollinen mutta ei kuitenkaan mikään perunasäkki. Nyt Raja-Karjala on ihan vähän toivelistallani, jos joskus pystyn puvun hankkimaan.

Maha pystyssä taapertaessani perväskä korkealla olin kuulemma melko arvovaltainen näky...

Toinen kohtaamiseni - tällä kertaa maantieteellisen Raja-Karjalan kanssa - tapahtui tulkkauskeikalla Veskelykseen ja Suistamolle. Veskelyksen naisten lauluryhmä oli esiintyesään pukeutunut sarafaaneihin joilla oli todella paljon yhteistä Raja-Karjalan puvun kanssa.
(Tähän piti tulla kuva mutta hahha, enpäs löydä sopivaa...)

Raisan puvussa on valkea pellavapaita jossa on koristekirjotut tilkut olkavarren kohdalla ja kirjottu kaulus. Sininen sarafaanimallinen mekko on reunustettu ruosteenpunaisella kaula- ja kainaloaukoista. Toinen vaihtoehto on ruosteenpunainen sarafaani sinisillä reunuksilla. Viitelöidyn vyön molemmissa päissä on bulberoiset eli kävyn malliset möllisköt. Neidon päähine, perväskä on jälleen kerran kovitettu, vähän kaareva ja siinä on leveä kultakaluunakoriste. Muistuttaa paljon Venäläisten kansanpukujen Kokoshka-päähineitä, joiden esikuvat tulevat 800-luvun Bysantin naisten pukumuodista - kuten oikeastaan koko sarafaanin malli. Katsokaapa joskus esim. Ravennan kirkon kuuluisaa mosaiikkia keisarinna Theodorasta ja hänen hovinaisistaan. Palla-viitan alla on vyöttämättömän sarafaanin mallinen puku ja päässä kaaripäähineen koristeellisempi isoäiti.

Raisa ja valmis viitelöity vyö saunan penkillä. Karjalan neito kylyyn menossa...

Siinä sitä syntyy. Valkoinen ja ruosteenpunainen ovat tavallisia koneompelulankoja, muihin väreihin löytyi onneksi jämistä ja nöttösistä sopivia värejä vanhoja pitsihuivilankoja. Tämä oli projektin Epätoivon Paikka... Pujottely osoittautui lopulta tässä mittakaavassa parhaaksi tavaksi tehdä vyöstä edes kutakuinkin oikean näköinen.

Aiemmin tuli mainittua, että Raisa veti Folklandian pitkän kaavan mukaan ja koki Tuhkimon kohtalon. Alla oleva kuvasarja dokumentoi hieman hänen matkaansa tähän pisteeseen...

Raisa on kova Paleface-fani

Näyttää se Tallinnan satama-allaskin ihan hyvältä kun tarpeeksi keskittyy...

Hän pääsi herkän balladin ajaksi idolinsa kainaloon... äitee saattoi vähän olla kade. Ja pari muutakin.

Myös Mammantyttöjen meininkiin Raisa ihastui ikihyviksi.

Aulabilekohtaamisia Rymäkän poikain kanssa.

Vaihdettiin kuulumisia ja sillee

Nyt alkaa haiskahtaa aamuyön tunneilta

Ei huolta, tämä vapautuminen tekstiilien kahleista tapahtui (melkein) saunaympäristössä... Hyppälän urosmartat esiintyivät ja Raisa on tiukasti sitä mieltä että tämä oli täysin Johanneksen idea.

Kansallispukutätiä pusuttelemassa

Ihania viulisteja! Tällaisia lisää, tuumii Raisa.

Ihan loppuun vielä pakko laittaa pari kuvaa saunapolulta Veskelyksestä. Kyllä karjalaistalon kyly oli kaikista paras

Seiskarin Siiri / A girl from archipelago

Otin pari vapaapäivää nukkejen esittelyprojektista että sain yhden neidon valmiiksi. Jonossa seitsemäntenä odottaa esittelyä nyt Salme-neiti Sortavalasta. Tänään aiheena on kuitenkin Seiskari ja Siiri.

I took a couple of days off from the blog to finish the next doll. Incoming in due time will be miss Salme from the town of Sortavala. However today the stage belongs to Seiskari and Siiri

Sain Seiskarin tarkistamattoman version muoriltani rippilahjaksi. Marssimme proosallisesti silloiseen Pirkanmaan Kotityöhön Tampereelle ja ostimme mallipuvun pois kuleksimasta. Seiskari oli ykköstoiveeni, koska se oli viileä ja hyvä puku tanssia (ei liiviä) ja pidin suuresti hameen värikkyydestä ja kovitetusta pintelistä.

Seiskarini ei ole sukukalleus tai itse tehty, mutta käyttöön se ostettiinkin. Tanhusin sillä monen monta vuotta kunnes sille kävi kuten vaatteille tuppaa kaapissa käymään. Kutistui ja jäi pieneksi.

Uuden paidan aliset ovat olleet valmiina reilusti toistakymmentä vuotta eikä ylisistäkään puutu kuin pitsi. Ehkä joskus vielä.

After Kaukola my next project was Seiskari women´ s costume.
My grandmother bought this costume to me when I was 15, for dancing purposes. I really, really liked that costume and used it until time took it´  s toll and my behind grew wider than the skirt. Maybe one day I´ ll finish the project of making my Seiskari new shirts. Just missing the lace edging for the last ten-odd years.




Seiskari on yksi Suomenlahden saarista, jälleen kerran nykyisin osa Venäjää. Muista saarista sekä Lavansaarella että Suursaarella on omat kansallispuvut. Seiskarilla ja Lavansaarella naisten ja myös miesten.
Saarilta käytiin paljon "seprakauppaa" etelään Eestin rannikolle. Useilla perheillä oli perinteisesti omat seprat, eli ystäväperheet joiden luona majoituttiin kauppamatkoilla, ja joille vastaavasti tarjottiin ruoka ja yösija heidän tullessaan saarille. Saarten puvuissa on paljon eestiläisiä vaikutteita, kuten naisten pukujen liivittömyys, taidokkaat leveät Vironvyöt (tässä minun tarkistamattomassa Seiskarissani ei sitä ole) ja kirjotut tai kirjoneulotut sukat.

Isle of Seiskari is one of so called Finnish Bay Islands, that used to be part of Finland but after WWII ended up to Soviet -and later Russian- ownership. Seiskari, Lavansaari and Suursaari all had a long tradition of peasant trading with the inhabitants of Northern coast of Estonia. That explains why the costumes have strong resemblance with Estonian traditional costumes.

 Seiskarin puvun mannekiini on itseoikeutetusti nimeltään Siiri.
Siiri on saariston tyttö. Iätöntä ja ajatonta mallia, vaikka hiusten värin perusteella hänen usein epäillään olevan melko varttunut. Se voi kuitenkin olla vain muotitietoinen ratkaisu. Siiri hymyilee vienosti mutta ei kerro totuutta.

My Seiskari costume doll is Siiri, named after a very old song about beautiful Siiri from Seiskari. She is ageless woman of archipelago, and only smiles mysteriously when asked about her grey hair. And we would not be as rude as to ask a lady´ s age, now would we.

Toisin kuin omassa valmis-Vuorelmassani, Siirillä on oikeaoppisesti hihaton alispaita ja lyhyet yliset, joiden halkio suljetaan hopeisella soljella. Sukat ovat vihreät ja niissä on vinjettikoristely nilkan yläpuolella. Hame on värikäs, raidallinen ja reunustettu helmasta sinisellä palmikolla. Pinteli on kovitettu ja sitä kiertää hameen värejä toistava leveä nauha, jonka päät roikkuvat selkään.

Seiskari has white linen undershirt with no sleeves and lace decorated long sleeved and short linen blouse over it. Again the neck is fastened with a round silver brooch. Skirt is woollen and very colourful and headgear has a wide band with same colours. 

Tässä valmiiksi neulottu hamekangas odottaa kuivumista ja laskostusta. Tuskallinen kirjoneulontakokemus, mutta onneksi olin pähkinyt raitojen leveyden jo aiemmin kun suunnittelin Seiskarin kynsikkäät...

Here you can see the skirt´ s stripes in all their glory before assembling the skirt. The skirt was the hardest job on this project. Especially weaving in all the yarn ends...

Tässä pääsevät sukat ja ylisen reunapitsi oikeuksiinsa.

Behold her pretty socks and the lace edging of her shirt.

Kaukolasta kotoisin / Far side of Kaukola

Tämän päivän mannekiini on Kauko. Kaukolasta, Karjalan Kannakselta Laatokan rantamilta totta kai.

Today we are introducing Kauko, who comes from Karelian Isthmus. Kaukola is the place and it lies at the coast of lake Ladoga.

Nykyisellään Kaukola kantaa nimeä Sevastyanovo. Sodan jälkeen monet etenkin Kannaksen suomenkieliset paikkakunnat nimettiin uudelleen juuri päättyneen Suuren Isänmaallisen Sodan sankareiden mukaan. Kaukola ristittiin uudelleen Aleksei Tikhonovits Sevastyanovon mukaan, joka oli monin kunniamerkein palkittu lentäjä ja lentolaivueen komentaja. Harvinaista kyllä, hän soti sotansa Leningradin rintamalla, eli juuri siellä mihin sai nimikkokaupunkinsakin. Hänet ammuttiin alas Rahjan kylän lähellä parikymmentä kilometriä Leningradista keväälla 1942. Jos Neuvostoliiton Sankarin aika paatoksellisesti kirjattu, mutta mielenkiintoinen elämäntarina kiinnostaa, niin tässä linkki venäjänkieliseen Wikipedia-artikkeliin. Siitä selviää mm. että 25-vuotiaan lentäjän ruumista ei koskaan löydetty, mutta hänen koneensa jäänteet nostettiin suosta 70-luvulla.

Sikäli tunnen sielun sympatiaa Aljoshaa kohtaan, että hän oli kotoisin Tverin seudulta, jossa aikanaan käväisin opiskelemassa.

Nowadays Kaukola is called Sevastyanovo, after a Soviet war hero Aleksey Tikhonovich Sevastyanovo, a young pilot who was shot down near Leningrad in spring 1942. Follow the link up there, if you want to learn more. In Russian, mind you.

Sen sijaan varsinaisen sankarimme nimi on Kauko ja hänen tarinansa alkaa Kaukolasta eikä pääty sinne.

But todays hero is Kauko.

Kauko on päältäpäin katsoen vähän synkkä tyyppi, mutta oikeasti ihan kissimirri. Tässä hän odottaa housujensa valmistumista leppeässä kesäillassa.

Kauko is dark and brooding on the outside, but really all butterflys and marshmallow inside. 

Tumma ja tulinen taitaa vedota nuoriin naisiin. Ainakin vanhempi lapsityöläiseni on valinnut Kaukon suosikikseen valmistuneista nukeista. Sama tyttö kyllä nimeää julkkisihastuksekseen Kylo Renin...

My designated child labour has named Kauko her favourite among the dolls. Mind you, she also is in love with Kylo Ren so I am not sure we can trust her judgement. 

Kauko ilman hattuaan vielä. Liivin tupsut olivat hatun ohella hankalin osuus tämän puvun teossa. 

Here Kauko is still missing his hat. It was quite a trial and error based experience to crochet and felt and model and felt some more...

Siinä koko komeus. Liivi ruskeaa villatoimikasta, pitkät housut samaa kangasta ja liivissä punaiset villakankaiset tereet paitsi kauluksessa ja taskujen reunoissa säämiskäiset. Ja sitten on ne kelta-punaiset tupsut jotka pistivät hikoilemaan... Paita on jälleen puolipellavaa, korkeakauluksinen ja suljetaan kaulalta hopeasoljella. Ja sitten on Hattu. 

Kaukola has brown wool twill trousers and vest of the same material, with red wool and tan leather linings. And those wonderful red and yellow bobbles... Have you ever tried making pompoms smaller than the tip of your little finger? It builds character, I can tell you. Shirt is much like Johannes´   but this time I made separate brooch, much like Anna has, but smaller.

And then there is the Hat...

Hattu ansaitsee oman kappaleensa, sillä siihen ja tupsuihin kulminoitui lapsena koko Kaukola minun silmissäni. Jostain löytynee vielä valokuva, jonka otin tanhureissulla noin 7-vuotiaana eräästä aikuisryhmän tanssijasta pareineen. Molemmilla oli Kaukolat, mutta juuri tuo käsityskyvyn rajoja hapuileva lääppä vetosi ja kutsui minua ottamaan kuvan pienen lapsen perspektiivistäni. Ja että vähänkö teki mieli sovittaa hattua! Vieläkään en ole saanut sitä kunniaa, mutta Kaukola miellyttää minun silmääni miesten kansallispuvuista ehkä melkein eniten. Se on jotenkii Hot...

Hat is black and felted an HUGE! Not maybe as huge really as Kauko's, as I had to make it big enough to fit his head, and so had to make it higher too to match the right proprtions. But it is pretty formidable irl too.

I remember being in awe of  an adult dancer with Kaukola costume and The Hat when I was a tiny folkdancer... And still I think that Kaukola is one of the manliest and most attractive of all Finnish male traditional attires. 

There´ s a thought! Maybe my hubby needs a new costume... Hmmm...

Anna Antreasta/ Next costume is Antrea

Nyt haluan esitellä teille Annan, joka on Antrean pitäjästä, ihan läheltä nykyistä itärajaa Venäjän puolella. 

Antrea on aina ollut yksi suosikkipukujani, ja minulla oli onni käyttää anoppini hääpukuna toiminutta Antreaa monta vuotta. Se vain on nykyisin kutistunut pahuksen paljon kaapissa... Suosikkini on pinteli hurjine tupsunauhoineen ja kaarineen. Valitettavasti nykyään pitäisi varmaan naineena naisena käyttää huntua, jos puku päälle mahtuisi.

Next in line is Anna, who is from Antrea, formerly Finland, now Russia. This costume is near and dear to me, because i have one hanging in my closet. It unfortunately has gotten smaller over the years, so I cannot wear it... My Antrea belongs really to my mother-in-law, who wore it on her wedding day. I just love that costume...

Tässä surumielinen ja haaveileva Anna aivan vastavalmistuneena. Hän on ehkä persoonallisuudeltaan salaperäisin toistaiseksi tekemistäni nukeista. Liekö taivaansiniset silmät ja tumma tukka yhdistelmänä syy?

Anna is her name, and she seems to have a little shy and retiring character, as I seem to not have as many photos of her as many other of my dolls. She is precious. 

Antrean pukuun kuuluu valkoinen puolipellavainen paita, jonka kalvosimissa ja matalassa kauluksessa on punaiset kirjontakoristeet. Halkio on reunustettu sinisellä. Halkio suljetaan lankalenkkeihin pujotettavan ison hopeisen paljinsoljen avulla. Annan paita on neulottu kuten Johanneksenkin, takahelmasta etuhelmaan ja välissä päätellen ja luoden silmukoita kaula-aukkoon. Hihat on ommeltu samoin tasona ja sivu- ja hihasaumat ommeltu lopuksi. Kirjonnat on tehty valmiiseen paitaan ja hihojen väljyyden keräsin ensin kumilangalla ja virkkasin sitten kalvosimet. Paljinsoljen ranka on väännetty ohuesta rautalangasta sopivan paksuisen kynän varren ympäri ja päällystetty hopealangalla. Se kiinnitetään takana olevalla "neulalla", eikä lankalenkkien avulla kuten oikeassa puvussa. 

Antrea shirt is white and linen, with red and blue decorations at neck and wrists. I first knitted the shirt and then made the decorations with crocheting hook and needle. The real shirt has two little ringlets at the neck opening, so that the big silver brooch can be fastened. I made the brooch from wire and  silver yarn. It fastens straight to the shirt with a needle-like piece of wire.

Liivi on tummansinistä villaa, yksinkertainen ja suljetaan yhdellä koristeellisella hakasella. Voin kertoa, että tämä liivi päällä otettiin tylsyyden torjumiseksi aikanaan paljon pin-up -henkisiä kuvia eräissäkin tanssitapahtumissa... Annan liivi oli melko ongelmaton. Tein sen uskollisesti kolmesta palasta, eli neuloin etu- ja takakappaleet suoraan muotoonsa ja ompelin liivin kasaan. Virkkasin reunoihin vielä jämäkkyyttä samalla langalla.

Vest is dark blue wool, quite simple and fastened with a small hook. It means that the vest stays mostly open and shows ample amount of shirt and boobs under it... One of the reasons I have always liked Antrea costume. If you´ve got it, flaunt it... Knitting the vest was simple: I made a back piece and two front pieces and sew them togheter.

Hame on samaa kangasta kuin liivi, ja se on pliseerattu teräville vekeille sekä reunustettu punaisella veralla. Annan hametta ei ole pliseerattu, koska yritäppä pliseerata neuletta... Tässä vaiheessa hain vielä tapaa toteuttaa hame, ja koska Antrean hame on yksivärinen, päädyin neulomaan sen helmasta vyötärölle. Reunan "verka" on virkattu pienen pienellä koukulla.

Skirt is made of the same cloth that the vest with a red piece of woolen cloth going around the hem. I simply knitted the skirt from hem up, decreasing as I got towards the waist. Red hem was crocheted afterwards.

Essu on valkoista puolipellavaa, jossa on pitkin matkaa sinisiä ja punaisia nyytinkejä yms. koristeita. Essua reunustaa sininen pitsi osan matkaa. Itse neuloin essun ja kirjoin kuvioraidat siihen jälkikäteen. Niitä ei ole yhtä monta kuin oikeassa puvussa, mutta vaikutelma on sama. Mittasuhteiden ja materiaalien paksuuden takia täytyy vähän kikkailla.

Apron is a beauty in a real Antrea costume! White linen with alternating red and blue lace and yarn decorations. I knitted a basic white apron and added the decorations with yarn and needle. There are not as many strips of decoration as there should, but my materials are a tad more rough than the originals, so...

Tasku oli täyttä tuskaa tehdä... Se on oikeasti koottu sinisistä, punaisista ja vaaleanruskeista kolmionmuotoisista tilkuista, mutta koitappa samaa tuossa mittakaavassa!! Päädyin neulottuun taskuun, johon "tilkut" oli kirjottu, mutta en ole lopputulokseen vähääkään tyytyväinen. Kolmannen yritelmän jälkeen vain valitsin vähiten katastrofaalisen ja jatkoin eteenpäin. Tasku sidotaan vyötörölle puna-valkoisella pirtanauhalla, jonka virkkasin punaisesta langasta ja pistelin etupistolla valkoiset raidat mukaan.

Antrea has a pocket that is tied on with a red and white woven band. Pocket itself is constructed of triangles of red, dark blue and tan woolen cloth. This was a pain in the ass to reconstruct with knitting needles and a miniscule size... I tried several different techniques and made three versions, but even the best of those is merely not a bad as the others. The band was luckily easy peasy. I crocheted it and added white stripes with needlepoint.

Pinteli, oi pinteli... Tummansinisellä veralla päällystetty kapea kovike, jonka yli kulkee kaksi punavalkealla pirtanauhalla päällystettyä kaarta. Alunperin nämä kaaret tehtiin omista hiuksista, joiden ympäri kiedottiin nauhaa. Selkää pitkin roikkuu kaksi sinistä verkaista ja kaksi punaista pirtanauhaa, joiden päässä on isot punaiset villatupsut. Kun tämän vetää päähänsä niin on pukeutunut olo! Annan pinteliin tein kovikkeen ohuesta kartongista ja kaarien rakenteet rautalangasta. Kovikkeen päälle tuleva osa oli oikein neulottu, muuten nauhat ja muut syntyivät virkkuukoukun, parsinneulan ja vilkkaan mielikuvituksen avulla. Anna-rukka on niin isopäinen, että kaarista tuli kuitenkin liian pienen näköiset, oikeasti ne nousevat enemmän pään yläpuolelle...

My very favourite part of the real Antrea costume is the headgear. It has dark blue stiffened band around the head. Two arches decorated with red and white bands go over the head from side to side and four long bands (two red and two dark blue) cascade down the backside, ending with big red tassels. Originally the arhces were made of your own hair, and I tried this couple of times when I still had hair down to my butt. Realising the headpiece for Anna was a matter of thin cardboard, wire, needles and crocheting hook. It came out pretty ok.

Seuraavana esittelyvuorossa lienee Hurja Kauko-poika Kaukolasta. 

I think next time I shall introduce you to Kauko, the dark and temperamental one from Kaukola...

Johannes - an introduction

Lupailin taannoin esittelyjä kansallispukunukeista, joita aloin neuloa viime kesänä. Ideana nukeissani on, että ne on tehty mahdollisimman pitkälle langasta kaikkine puvun yksityiskohtineen. Ei siis valmiita kangastilkkuja tai nauhoja. Tulokset eivät tietysti voi olla aivan pilkuntarkasti aidon kansallispuvun kopioita. Mutta mielenkiitoisia ne kyllä ovat!! 

Itse nuket on neulottu, täytetty vanulla jonka sisällä on rautalangasta väännetty "luuranko" joka mahdollistaa vähän asetteluakin.

I promised to introduce my traditional costume dolls one by one, so here we go. 

Original instruction for the doll is from the blogger Knitpool whom all hail, for she is the High Queen of pointy things!

Peter-Johannes Tanhu, tuttavallisemmin Johannes, on esikoiseni näissa kansallispukunukkejutuissa. Hän syntyi kesällä 2016 villistä ideasta, jämälangoista ja aivan mahtavan Knitpool-blogistin neulottujen supersankarien ohjeesta. Hän, toisin kuin nuoremmat sisaruksensa on hyvin uskollinen alkuperäiselle ohjeelle vartalonsa puolesta. 

My firstborn was named Peter-Johannes Tanhu right at the birth. His costume is from former Finnish town of Johannes, which is part of Russia now, and named Sovetski. Johannes was and is situated at the coast of Bay of Finland Southeast from Vyborg. 

I´ve visited Sovetski once, and it was a cozy, funny and surprisingly friendly little place. There is even a hotel, so what are you waiting? Go get a visa already...

The thing about "former Finnish" costumes I have is somewhat an occupational hazard, as I have close ties to Russian Karelia, most of which used to be part of Finland before WWII. And besides Karelian traditional costumes are pretty! There is something wild and barbaric in their lavish decoration and colours at places... 

Johannes valikoitui puvuksi ensikokeiluun, koska se on simppeli, kankaat ovat yksivärisiä (lue; ei kirjoneuletta) ja tunnen puvun tosi hyvin. Niitä roikkuu Yhdistyksen puvuston osana useampikin vintillä, joten yksityiskohtia oli helppo käydä tarkistamassa tarvittaessa.

Johanneksen pitäjä sijaitsee luovutetussa osassa Karjalaa, aivan Suomenlahden rannikolla Viipurista kaakkoon. Merelliset elinkeinot ja maanviljely olivat vallitsevia Suomen aikaan ja sitä ennenkin. Nykyisin Johannes on nimeltään Sovetski, nimetty toisen maailmansodan lentäjäsankarin mukaan, kuten todella monet paikkakunnat Kannaksella. Nimessä on vielä sekin twisti, että se tarkoittaa myös Neuvostolaista tai Neuvostoliittolaista. Syy on se, että tarinamme sankari oli orpo, joille tavattiin antaa sukunimeksi Sovetski, Neuvostokansalainen.

Olen käynyt Johanneksessa kerran, ja erityisesti mieleen jäi Hotelli Tsaika (eli Lokki) jonka henkilökunta sai kymmenen pistettä palvelusta. Harvinaista sinänsä... Myös paikallinen yökerho oli ymmärtääkseni Nähtävyys. Suosittelen vähän erilaiseen Venäjänmatkailuun.

Mutta nyt asiaan.

Johanneksen eka kuvaussessio oli ihanassa kesämaisemassa...

How about some trotting through the strawberries..?

Koko asukokonaisuus. Miesten Johanneksen pukuun kuuluu siis liivi, puolipellavainen ja korkeakauluksinen paita, joka suljetaan pienellä hopeaisella soljella, valkoinen neulottu myssy, polvisukat ja polvihousut, jotka ovat liivin tavoin tummahkoa sinistä villatoimikasta. Housuissa on sinivalkoiset säärisiteet valmiiksi asennettuina ja liivi on reunustettu punaisella veralla ja vaalealla säämiskällä. Kenkinä useimmiten nahanvariset lipokkaat.

Neuloessa oikaisin sen verran etta paidan kaulus suljetaan nepparilla, jonka kohdalle kirjoin hopealangalla soljen. Myöhemmissa puvuissa totesin etta lopputulos on paljon kauniimpi jos teen ihan oikean soljen, eli väännän ohuesta rautalangasta soljen pohjan ja päällystän sen hopealangalla. Ihanan kiiltavaa ja sopivan paksuista polyesterlankaa löysin keväälla Turkissa ollessani paikallisesta käsityöliikkeestä.

The parts of the costume are: vest of blue wool-twill, edged with red wool and light and soft leather; white linen shirt, whose neck is fastened with a small round silver brooch; white knitted cap; white woolen or cotton socks that reach above the knee; shoes of undyed leather; knee-length trousers, again blue twill, with attatched blue and white garters.

Valkoiset osat puettuna. Paita on neulottu helmasta helmaan, kuten oikean kansallispuvun paita monesti leikataan. Hihat on neulottu myös tasona vaikkakin suoraan kiinni miehustaan... Kalvosimet on ensin "rypytetty" ohuella kumilangalla ja sitten virkattu muutama kerros rannekkeiksi. Halkiota ja nappeja en sentään alkanut väkastää.

Underwear on. Note that the shirt is long enough to serve as underpants too.

Säärisiteet aiheuttivat (ja aiheuttavat edelleen) päänvaivaa pukiessa, koska ne ovat suhteessa ihan oikean mittaiset, eli menevät kahdesti säären ympäri ja rusetille jalan ulkosyrjälle. Jos siis rusetin solmijan kädet ovat samaa kokoluokkaa kuin Johanneksella... Meiltä muilta vaaditaan virkkuukoukkua ja lehmän hermoja.

Here is Johannes in all his grace! Handsome little devil, 11/10 would dance with him in Midsummer Night...

Ihana kesämies!

Johannes oli megessa Folklandia-risteilyllä, ja joitain mopon karkaamisen oireita saattoi olla ilmassa... Tässä fanitetaan Hyppälän Urosmarttoja saunaosaston Tupsun Juureen-konsertissa. 

Johannes was with me at Folklandia cruise in January. He got somewhat overly excited at the K-18 -concert...

Asiallisemmalla linjalla pysyttiin Palefacen keikalla. Johanneksenkin mielesta Karri on kovin jätkä ikina!

Luckily Johannes knew how to behave when he got the honor to meet the best rap artist on this Earth, Paleface.

Perinteiset hyttibileet naisvoittoisessa seurassa tuli myös koettua. Seurana myös Raisa, josta lisää myöhemmin.

Johannes got invited to a cabin party with the girls, too...