Meikäläisen biorytmeille ehdottomasti sopivampi tapa, vaikka välillä kyllä lipsahdan jahtaamaan todisteita ja lisätietoa ihan liiankin kanssa. (kuten äsken kun käytin vartin etsiäkseni suullisen proosaperinteen alajakoon kuuluvaa termiä, joka taisi olla peräisin Bruno Bettelheimiltä... Löytyis varmaan omasta gradustani, mutku google on lähempänä kuin kirjahylly)
Miten sukutarinat sitten oikein liittyvät mihinkään ammatilliseen tai edes käsitöihin yleensä?
Nnoh. Kun.
Tajusin että juureni isänisän puolelta menevät Ruoveden kautta Längelmäelle, josta oli kotoisin isänisänisäni August ja hänen vanhempansa Ananias ja Manta (Siinä vasta muuten hienoja nimiä! Onkohan kohtalo äänestänyt jaloillaan, kun olen saanut vain tyttäriä enkä siis voinut nimetä ketään August Ananiakseksi? Hukattu tilaisuus!)
Tätä Längelmäki-asiaa taas makustelen siksi, että duunaan tällä hetkellä Längelmäen kansallispuvun liivikangasta. Puolatessani syvän lämpimän punaista lankaa ihastelin sen sävyä ja hoksasin että tämäkin voisi olla minun juuriini sopiva puku.
Ei. EN aio aloittaa itselleni uutta pukuprojektia. En ennen sitä kuuluisaa loton päävoittoa. Sen sijaan tuulettelen sitä, että tämän kudontaprojektin myötä pääsin kurkistamaan taas yhteen kansallispukuun jolla on tästä lähtien paikka sydämessäni. Ja sain tietty sormeni kihisemään ja pääni täyteen kysymyksiä. Längelmäki kun on jälleen yksi puku, jota on vlmistettu ehkä parikymmentä kpl. Ohjeet ovat Längelmäki-seuran hallussa, ja esimerkiksi liivin kaavassa näytti olevan kahta keskenään eroavaa versiota, joista asiakkaan kanssa pähkäilimme kumpi mahtaa olla se "oikea". Annoin hänelle neuvoja mistä totuutta ja osaamista kannattaa metsästää ja toivotin onnea siihen osuuteen.
Mutta voi, miten toivon että voisin olla se joka saa kääriä hihansa ja lähteä salapoliisihommiin!
Jos saisinkin koota kaikki paikkakunnalta löytyvät ohjeet ja kaavat, ja jahdata hiljaista tietoa niiltä, jotka ovat olleet kuulolla kun pukua on koottu! Mennä selvittämään lisää Kansallispukukeskuksen arkistosta ja kirjoittaa ohjeet auki yksiselitteisempään muotoon. Tehdä ja toteuttaa niiden pohjalta puvun alusta loppuun...
Tai vielä parempaa, olla jonain päivänä osallisena jonkin puvun tarkistamisessa esikuvien mukaiseksi... (tämän uskallan kuiskata vain ihan tosi hiljaa. En ole vielä lähelläkään siihen tarvittavaa osaamista ja tietämystä. Vielä.)
Joka kerta kun törmään uuteen kansallispukuun, tai pääsen pysähtymään jonkun vanhan tutun ääreen, olen aivan pähkinöinä kaikesta kauneudesta ja kertakaikkisesta nerokkuudesta jolla esiäidit ovat itsensä ja perheensä vaatettaneet juhlaan. Mitä enemmän opin, sitä enemmän haluan tietää ja sitä vähemmän tajuan tietäväni. Joka pisto, joka tekniikka, työtapa ja ratkaisu tuntuu kertovan ajoista, paikoista ja ihmisistä joista olen aina halunnut tietää enemmän. Älkääkä edes antako minun aloittaa muinaispuvuista haaveilua... Olen yrittänyt pitää itseni edes vähän remmissä, mutta historiallinen (ja esihistoriallinen...) kansanomainen pukeutuminen on aihe josta haluan tietää kaiken.
Lapsena halusin arkeologiksi tai historiantutkijaksi. Tämä taitaa olla minun tieni edes vähän lähemmäs sen unelman ääreen. Tehdä käsilläni kuten ennen tehtiin, ja päästä sitä tietä kurkistamaan menneiden sukupolvien pään sisään. Toivon että osaan kulkea sitä tietä niin, että se tuo minulle myös leivän pöytään.
Syksyllä alkaa Kansallispukukeskuksen järjestämä Kansallispukuvalmistajakurssi, johon minut on hyväksytty. Tieto kurssin järjestämisestä tuli samana päivänä kun kävin suorittamassa viimeisen artesaanitutkintoon tähtäävän näyttöni Ikaalisissa.
Vähän aikainen valmistujaislahja, mutta takuulla paras mahdollinen.
Nykytekniikka meets ancestral ingenuity... Porakone on oikein hyvä väline puolaamiseen!
Asiakkaan vanhan liivin yksityiskohtia.
Kato nyt noitakin läppäkörttejä, miten ovat nättejä ku sika pienenä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti