Tasa-arvoa roskapusseille

Minua ei tulla muistamaan suurin otsikoin tasa-arvoliikkeen historiassa.
Ai miksikö? No koska nain feministiäidin pojan. On kohtis vaikeata vaahdota kotitöiden tasaisesta jakamisesta ja miesten ja naisten töihin jakamisen epäreiluudesta, kun toinen olettaa ilman muuta, että kaikki tekevät kaikkea. Siis silloin kun fiilis iskee. Onneksemme olemme molemmat melko laiskoja kotitöiden suhteen. Jos jollakulla on valitettavaa siisteydestä, neuvomme mieluusti tien siivouskomerolle.

Homma tuntuu suorastaan välillä keikahtavan päälaelleen. On todella noloa huomata joskus olevansa se nihkeilevä konservatiivi, joka jättää auton renkaiden vaihtamisen miehelle huonojen tekosyiden varjolla. No, apupyörät lapsen polkupyörään sentään asensin.

Kun tilanne nyt sitten vielä on se, että minä olen töissä (usein pitkää päivää) ja mies opiskelee, niin lapsen päikkysuhteet lepäävät hänen harteillaan. Minä ehdin käydä hoitopaikassa ehkä kerran viikossa maksimissaan. Isi tuo, isi vie, isi pukee ja useimmiten ruokkiikin. En halua heittäytyä natkuttamaan työn laadusta, kun en kuitenkaan ole itse sitä tekemässä. Eihän mieskään murmattanut minulle lapsen ryönäisestä paidasta, kun olin äitiyslomalla.

No hyvä on, ehkä sitä välillä tulee vähän ääneen ihmeteltyä tiettyjä esteettisiä ratkaisuja. Pyrin kuitenkin pidättäytymään kommenteista. Tasa-arvon nimissä. Sitäpaitsi nykyisin omistuisesta estetiikasta voi usein syyttää nelivuotiasta itseään. Ja sehän on vain lapsen luovuutta.


Kodin siisteys (tai siivottomuus, miten vain) on selkeästi yhteisillä harteilla. Miehen hommaa on tavaroiden järjestely, koska häneen ei heti iske epätoivo ja siivous-ocd (tämä on tila, jossa tavaroiden järjestely aloitetaan tyhjäämällä kaikki hyllyt ja laatikot ja siivoamalla ne. Tavarat järjestellään takaisin aakkos-, kronologiseen- tai värikoodien mukaiseen järjestykseen. Aikaa menee, hermot menee, valmista ei tule). Minä puunaan keittiön ja saunan ja vessan ihan mieluusti, kunhan pääsen siitä hommasta. Huono puoli lähes täydellisessä siivoustasa-arvossa on, että jos olemme kumpikin vuoron perään kiireisiä ja eri aikaan kotona, niin silloin siivoamista ei tapahdu. Piste.

Pyykinpesu on miehelleni vähän niinkuin renkaiden vaihto minulle: varmasti se sujuisi, mutta huonoilla tekosyillä ("en mä tiedä mitä voi pestä yhdessä") homman voi väistääkin.

Joka parisuhteessa on akilleen kotityökantapäänsä. Minulle se on roskapussin asettelu. En voi sietää miten kuten paikalleen tungettua pussia. Reunat pitää TAITTAA SANGON REUNAN YLI ULKOPUOLELLE. Perkele. Muuten puolet roskista menee ohi ja pussi painuu kasaan. Rehellisyyden nimissä on tosin sanottava, että kärsin PMS:tä, joten kaksi viikkoa kuukaudessa en voi sietää juuri mitään. Muuten olen ihan kiva kunnes minuun tutustuu.

Minun tavoistani varmaan ärsyttävin mieheni mielestä on puolipitoiset vaatteet: niitä lojuu kämpässä vähän siellä täällä. Koskaan ei tiedä koska niitä tarvitaan ja työvaatteet on kiva vaihtaa kotivaatteisiin heti alakerrassa. Tämä voi olla ylivoimaista henkilölle, joka pitää vaatetta kunnes se menee pyykkiin ja ottaa sitten käyttöönsä seuraavan vastaavan.

Tästä kaikesta ällöttävästä harmoniasta huolimatta en missään olosuhteissa allekirjoittaisi muorini tokaisua keskustellessamme kerran Kaari Utrion kolumneista. Hän totesi ettei koskaan ole ollut feministi, kun ei ole ollut tarvetta: häntä on kohdelleet miehet hyvin.

Point missed. Minä yritän arvostaa sitä tasa-arvoa jonka ennen eläneet ovat saavuttaneet. Haluan itse tehdä voitavani sen eteen, että tyttäreni ja mahdolliset muut lapseni, pojat ja tytöt, voisivat tehdä valintansa omien taipumustensa mukaan eivätkä sen mukaan, mikä "sopii" jollekin sukupuolelle, tai mitä "ihmiset sanovat". Toivon mukaan sekaisessa kodissa asuminen ja roskapussikeskustelun jatkuva kuunteleminen opettaa sekin heille jotain.