Eksyin lueskelemaan vauvalehtiä tässä päivänä eräänä, ja
erityisesti mieleen jäi artikkeli vanhemmuudesta. Usealta pariskunnalta oli
kysytty, millaisina vanhempina he näkevät itsensä ja toisensa. Vaikutuksille
alttiina jäin miettimään, mitä sellaiseen kysymykseen vastaisin itse, ja mitä
vastaisi toinen puoliskoni.
Yhden melkein viisivuotiaan kahtena vanhempana vanhemmuus
tuntuu tällä hetkellä olevan jotain, joka tapahtuu siinä muun toiminnan ohessa.
Esimerkiksi siivous ja juuri hankitun rintamamiestalon remontointi tuottaa
paljon enemmän päänvaivaa. Lapsi on vain lisäkohta arjen järjestämisen
pöytäkirjassa: tänään mennään repimään yläkerran lattiaa. Tuleeko M mukaan vai
meneekö mummulaan? Yleensä kysymme tytöltä itseltään (vaikka myönnettävä on,
että joskus tulee ohjailtua vastausta toivottuun suuntaan) ja toimimme sitten
sen mukaan.
Toki se että lapsi on olemassa, muuttaa monia käytännön
juttuja. Itsensä nyt saa aina jotenkin huollettua projektien lomassa, mutta
käytäntö on osoittanut, että tyttönen tulee äitiinsä, mitä tulee esimerkiksi
verensokerin liialliseen laskuun. Mikään ei silloin ole hyvin, joten asiasta
olisi hyvä huolehtia säännöllisesti ihan kaikkien viihtymisen vuoksi. On
kuitenkin vaikea vastata analysoivaan kysymykseen, kun arki järjestyy ympärillä
aina jollain tavalla ja työt ja remontti syövät keskittymistä.
En oikein itsekään tiedä millainen vanhempi olen. Hyvä-huono
-vertailuun en halua lähteä koska se on aivan loputon suo, jossa päädytään
tukkanuottasille kaikkien eri tavalla ajattelevien kanssa. Synkkinä
itsetutkiskelun hetkinä päädyn kyllä miettimään, olenko riittävän huolehtiva ja
johdonmukainen. Aavistusta enemmän tuulella käyvänä koen huonoa omatuntoa aina
kun kaadan oman pahan mieleni perheenjäsenteni niskaan. Sehän on sitä paitsi
epäjohdonmukaista kasvatuskäyttäytymistä, jos yhtenä päivänä naaman maalaaminen
tusseilla kirjavaksi on vähän hassua ja toisena päivänä maailmanluokan
katastrofi ja todella tyhmä juttu!
Ehkä onnistun pääsemään kuin koira veräjästä, jos en tee
tällaisista asioista Periaatteita. Periaatteitahan pitää seurata sokeasti
hamaan hautaan, vaikka ne osoittautuisivat täysin kelpaamattomiksi arkeen.
Silloin saan välillä nauraa ja välillä suuttua samasta asiasta, jos perusteena
on oma tunteeni asiasta. Ehkä.
Onko vanhemmuus edes muuttanut minua, tehnyt minusta
Vanhempaa? Tavallaan, kategorisesti kyllä, mutta kokisin lapsen kanssa elämisen
olevan elämän olosuhde, joka kasvattaa minua ihmisenä siinä missä moni muukin
asia. Miksi siitä pitää tehdä jotakin erillistä, muusta elämästä täysin
poikkeavaa ja rakettitiedettä? Virheistään pitäisi ottaa oppia, oli sitten kyse
ihmissuhteista, rakentamisesta, puutarhanhoidosta, työnteosta, autolla
ajamisesta tai lastenkasvatuksesta.
Ja tekemisiensä seuraukset on jokaisen kannettava.
